Aika kuluu nopsaan...
...ja pennut kasvavat. Toisaalta on surullista huomata miten nopeasti pikkupentuaika menee. Tuntuu, että vasta ihan vähän aikaa sitten kävin katsomassa Sveniä ensimmäisen kerran sen ollessa viiden viikon ikäinen, vaikka oikeasti siitä on jo miltei kolme kuukautta. Aika kuluu välillä ihan liian nopeasti. Ensimmäiseen pentunäyttelyynkin on lähetetty jo ilmoittautuminen.
Toisaalta taas on ihana seurata miten Sven kasvaa ja kehittyy ja oppii joka päivä jotain uutta. Lisäksi on ollut ilo huomata miten nopeasti Sven hoksaa uusia asioita ja ulkonakin tarjoaa itse katsekontaktia ja tulee eteen tai sivulle istua napottamaan.
Pieni ajokoiranpoikanen alias Jallu on käynyt miltei päivittäin metsässä haistelemassa jäniksen jälkiä ja selkeästi haju kiinnostaa kovasti. Jallu on kasvanut hirmuisesti ja on vaikea uskoa miten vähän aikaa sitten se oli vielä pieni, kun nyt ei meinaa mahtua enää edes kunnolla syliin.
Kaksi pentua näin pienellä ikäerolla asettaa omat haasteensa, mutta niiden yhteisiä touhuja on mahtava seurata ja niille on muodostunut erityinen side toisiinsa. Osaavat ne olla toisistaan erossakin, mutta jälleennäkemisen riemu on aina suunnaton. Lisäksi on hauska seurata miten erilaisia tämä kaksikko on luonteeltaan, jo ihan roduistakin johtuen. Jallu on varmaan ikuisesti kuriton pieni Jekku-Petteri. Toisaalta se kaipaa hirveästi sylissä oloa ja rapsutuksia ja tyytyy omaan asemaansa kaikkien muiden alapuolella. Sven puolestaan on iso koira pienessä ruumiissa. Se vie halutessaan Jallulta ruuat ja lelut. Sven on kuitenkin myös kuuliainen ja lopettaa hölmöilyt pienestäkin kiellosta. Sven viihtyisi vaikka koko päivän ihmisen sylissä selällään retkottaen. Ihania pennun peekeleitä <3