Cockerspanielin hyvät ja huonot puolet

Waltille omistetusta postauksesta, voi käydä lukemassa, miten alun alkaenkaan päädyin juuri cockerspanieliin. Tähän postaukseen olen koonnut omia ajatuksiani cockerin omistamisen plussista ja miinuksista.

Plussat

Monipuolinen

Cockerspanielista on moneen menoon ja sen kanssa voi harrastaa melkein mitä vain. Rufus ja Sven käyvät näyttelyissä, niiden kanssa harrastellaan tokoa sekä mejää ja lisäksi treenataan ihan käytännön metsästystäkin. Svenin kanssa olisi tarkoitus päästä kokeilemaan myös agilitya, kunhan syksyllä ollaan käyty luustokuvissa. Cockerspanieli on myös mainiota vaellusseuraa.

Sopivankokoinen

Cockerspanieli on iso koira sopivassa koossa. Se ei ole iso muttei pienikään. Lisäksi vahva rakenne tekee siitä kestävän ja se pärjää leikeissä isommillekin koirille. Cockerspanieli ei vie paljon tilaa (paitsi emännän sängyssä). Se kulkee helposti mukana eri paikoissa. Cockerspanielin kokoista koiraa jaksaa tarpeen tullen vaikka kantaakin, mutta se ei silti jää jalkoihin tai ole mikään mini.

Helposti koulutettava

Ainakin minun kohdalleni on sattunut helposti koulutettavat ja nopeasti oppivat koirat. Vaikka molemmilta löytyy riistaviettiä, ne ovat kuitenkin niin miellyttämisenhaluisia mamman poikia, että niitä on helppo kouluttaa. Cockerspanieli oivaltaa nopeasti ja sillä on ihan mieletön tekemisen into, kun jotain ruvetaan tekemään.

Terveys

Cockerspanieli on suhteellisen terve, pitkäikäinen rotu sekä terverakenteinen. Muistan itse, kun ensimmäistä cockerspanieliani olin ottamassa, että törmäsin usein väitteeseen cockerspanielin korvien vaikeahoitoisuudesta. Onhan niissä paljon karvaa, mutta kolme cockerspanielia omistaneena en yhdenkään kohdalla ole törmännyt minkäänlaisiin ongelmiin korvien kanssa. Kun pitää vaan korvat puhtaana ja huolehtii siitä, ettei korvakäytävässä tai sen suulla kasva karvaa, niin eivät cockerspanielin korvat ole sen kummemmat kuin muillakaan luppakorvaisilla roduilla.

Luonne

Cockerspanielia voisi kuvata vaikka miten monella eri sanalla. Ensimmäisenä mieleen tulee kuitenkin, että cockerspanieli on iloinen, vilkas, seurallinen, sopeutuvainen, utelias, miellyttämisenhaluinen, lempeä, kuuliainen, kestävä, tottelevainen ja särmikäs. Yksilöissä on aina eroja. Esimerkiksi Sven on paljon avoimempi ja kovempi sähläämään kuin Rufus. Rufus on rauhallisempi ja enemmän yhden ihmisen koira, vieraita kohtaan melko välinpitämätön.

Ulkonäkö

Minun silmääni cockerspanieli on yksi kauneimmista koiraroduista. Sillä on pehmeä ja silkkinen turkki, kaunisilmeinen pää, ja heiluva häntä. Kuka voisi vastustaa cockerspanielin lempeää katsetta? Värejä löytyy jokaiseen makuun. Hyvin trimmattu ja kauniisti liikkuva cockerspanieli sykähdyttää aina pientä sydäntäni.

Miinukset

Turkki

Tänä päivänä ollaan menossa siihen suuntaan, että cockerista on tulossa piakkoin jenkki. Näyttelyissä huomaa, miten runsasturkkisia koiria palkitaan, mutta kun miettii rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta, ei sellainen koira pärjäisi enää metsässä. "Niukkaturkkista" cockerspanielia ei kannata edes kehään viedä, sillä moni tuomari huomauttaa, ettei koira ole ihan parhaassa näyttelykunnossa, vaikka todellisuudessa se niukkaturkkisempi versio olisikin se rodunomaisempi. Itse pidän henkilökohtaisesti niukemmista turkeista, koska mielestäni on hyvää pitää mielessä cockerin alkuperäinen käyttötarkoitus. Minulla on ollut kaksi orange roania ja yksi musta ja näissä kaikissa kolmessa on eroja. Walt oli hyvin valkoinen orange roan ja sen karva oli ohutta ja hyvin herkästi takkuuntuvaa. Rufuksen musta karva on selkeästi vahvempaa ja paksumpaa. Se on kuitenkin helppohoitoisempi verrattuna Waltiin, sillä se ei takkuunnu niin helposti. Sven on vielä osittain pentukarvassaan, mutta sen pentukarvastakaan ei ole kuin kerran poistettu takku. Sven on aika tumma orange roan ja sen turkinlaatu on taas mielestäni lähempänä Rufuksen karvaa kuin Waltin. Minulle näiden turkin hoito ei ole ollut koskaan ongelma, eikä yhdelläkään näistä ole ollut "haastava" turkki. Jokaisen uuden cockerin omistajan pitäisi kuitenkin mielestäni pitää mielessä se, että cockerspanieli on trimmattava rotu, jonka turkki vaatii hoitoa. Itse katson vähän karsaasti sekä koneella nuliksi vedettyjä kuin pitkän rokkitukan omaaviakin cockereita. Vaikkei näyttelyturkissa cockerspanielia pitäisikään, sen voi pitää lyhyessä, mutta silti rodunomaisessa turkissa.

Loppuyhteenvetona voisi todeta, että cockerspanieli sopii reippaalle ulkoilmaihmisille, joka haluaa touhuta koiransa kanssa ja jaksaa panostaa turkinhoitoon.